"Neiti Sand", sanoi hän leppeimmällä äänellään, "ikäväkseni kuulin Jennet Fowlerin huoneessa tekemästänne havainnoista. Rouva Mayfield sanoi kirjojen olleen mitä paheksuttavinta lajia. Oletteko ottanut ne huostaanne?"
"Olen", vastasi neiti Sand.
"Tahtoisitteko olla niin ystävällinen, että antaisitte minun ne nähdä?"
17. luku.
Täysi tunnustus.
Neiti Thornhillin sävyssä ja äänenpainossa oli jotakin, mikä sai neiti
Sandin otaksumaan, että hän oli saanut nöyryyttävän läksyn. Tämä Jennet
Fowlerin petoksen ilmitulo opettaisi hänelle, miten järjetöntä oli
luottaa muotoihin. Vanhempi opettajatar ei pannut pyyntöä pahakseen.
"Tässä ovat kirjat", sanoi hän, ottaen ne esille huoneessaan olevasta laatikosta. "Tietysti täytyy Jennet Fowleria ankarasti rangaista. Tämä on paha asia — perin paha asia tosiaan."
Neiti Thornhill vastasi, että se oli perin paha asia tosiaan, ja vei sitten nuo kaksi keltakantista nidosta kammioonsa, jonne hän ne lukitsi. Sinä iltana hän meni aikaisin levolle, ottaen kynttilänjalkansa ja seuraten tyttöjä; ja rouva Mayfield huomautti, että hän näytti väsyneeltä. Charlotte Ashleyllä oli vielä pieni vuoteensa neiti Thornhillin huoneen vieressä ja hän odotti levottomasti tämän tuloa. Opettajatar ei pitänyt häntä pitkälti jännityksessä. Sanaa sanomatta hän toi kirjat Charlotten vuodekomeroon ja odotti hiljaa kuullakseen, mitä tytöllä olisi sanottavaa.
Seurasi hetkisen äänettömyys. Charlotte tarkasteli kirjoja kynttilänvalossa, ja katsahti sitten ylös helakka puna poskilla.
"Neiti Thornhill", sanoi hän varmasti, "nämä kaksi romaania ovat minun.
Minä ne ostin ja toin tänne vastoin sääntöjä."