Päätös.
Viikkoa myöhemmin rouva Fowler palasi maatilalle, ja siellä syntyi paljon tyyntä iloa hänen asettuessaan vanhalle paikalleen perheen keskuuteen. Hänen oman sydämensä täyttivät vielä ajatukset sisaresta, joka oli annettu hänelle takaisin vain tullakseen jälleen poistemmatuksi. Vuosikausien unelma oli toteutunut; Judith oli vielä kerran palannut vanhaan sisarelliseen kanssakäymiseen saadakseen lohdutusta ja voimaa, mutta yhdistyminen oli ollut lyhytaikainen.
"Miten toisin olisikaan saattanut olla!" Nuo sanat kaikuivat rouva Fowlerin korvissa hänen tyttäriensä iloitessa hänen palaamisestaan. Ei voinut odottaa, että he täydellisesti ymmärtäisivät äidin hiljaisen surun kuolemantapauksen johdosta. He eivät saattaneet muistaa niitä päiviä, jolloin sisarukset olivat asuneet saman katon alla, jakaneet keskenään taloudelliset huolet, nauttineet sitä vähäistä ylellisyyttä, mitä heidän vaatimaton elämänsä tarjosi. Joukko vähäpätöisiä muistoja parveili takaisin nykypäivien maailmaan, saaden rouva Fowlerin silmät äkkiä kyyneltymään hänen lastensa jutellessa muusta; ja silloin nuoret äänet nopeasti vaikenivat ja Hilarykin talttui nähdessään merkkejä murheesta, joka oli hänelle salaisuus.
Senvuoksi he muutamiksi päiviksi jättivät äidin ja isän yksikseen ja puuhailivat omissa hommissaan. Derrickillä ja Jennetillä, noilla kahdella, joiden kohtalot olivat äkkiä mitä suurimmassa määrässä muuttuneet, oli paljon sanottavaa toisilleen, ja parhaiten he voivat keskustella ulkosalla.
"Lähtekäämme metsään", ehdotti Derrick eräänä iltapäivänä. "Talvi ei meille koskaan tuhlaa liikaa päiväpaistetta, ja tänään on ilma lauhkea. Rautatammet ovat tänä vuonna uhkeita; en ole koskaan nähnyt sellaista varjojen loistoa."
"Siinä menevät perijätär ja pastori!" huusi Hilary, kun pari astui
ulos puutarhan portista. "Perheen arvokkaimmat jäsenet", lisäsi hän
Katherinen suureksi kiusaksi. "Miksi rypistät minulle otsaasi, Kathie?
Tiedäthän, että puhun totta."
"Sinulla on kovin vastenmielinen tapa puhua totta", sanoi Katherine ankaranlaisesi. "Etkö näe, että olet tuottanut heille tuskaa? He tahtovat unohtaa eroitukset."
Mutta Hilary oli masentumaton niinkuin aina.
"Ei saisi ollakaan eroitusta", huudahti hän. "Juuri eilen kuulin kappalaisen sanovan isälle, kuinka valitettavaa oli, että rouva Belfont ei jakanut omaisuuttaan yhtä suuriin osiin tasan kullekin."
"Kappalainen voisi pitää huolta omista asioistaan." Vakava Katherine osoitti harvoin näin suurta suuttumusta. "Ja saat nähdä, Hilary, että sinullekin vielä koituu hyvää Jennetin onnesta. Satun tietämään, että hänen vallassaan on tehdä jotakin sinun eduksesi."