"Oi, Kathie, mitä hän aikoo tehdä? Oletko sitoutunut vaitioloon?
Saanenkohan muutamia niistä jalokivistä, jotka lukittiin raha-arkkuun?
Kerro pian."
"Kyllä se sinulle kumminkin pian on ilmoitettava", vastasi Katherine tyynesti hymyillen. "Ja yhtä hyvin voit sen saada heti kuulla; tieto ehkä tekee sinut vähän selväpäisemmäksi."
"No, sano suoraan; kovinpa sinä hidastelet!"
"Joulun jälkeen sinä lähdet Jennetin mukana opistoon. Koko asia on järjestetty aivan valmiiksi. Ensi viikolla alamme ommella pukujasi ja laittaa muita tarpeita."
Se säikähdyksen ja alakuloisuuden peittämätön ilme, minkä tämä ilmoitus Hilaryn kasvoille nostatti, oli liikaa hänen sisarensa vakavuudelle. Nähdessään Katherinen hilpeyden Hilary karahti tulipunaiseksi ja sanoa tuiskahdutti vihaisesti: "Sinä koetat minua kiusoitella! Siinä teet kovin häijysti, Kathie."
"Ei, minä en kiusoittele", vastasi Katherine tyyntyen ja käyden vakavaksi jälleen. "Tosiaan, Hilary, kerran tulee aika, jolloin olet kiitollinen Jennetin sinulle tarjoamista eduista. Tietysti hän ei vielä itse vallitse omaisuuttaan, mutta hänen menoihinsa myönnetty vuotuinen määräraha on kyllin runsas, että hän voisi auttaa niitä, joita hän rakastaa. Tulee hauskaa, kun kaksi sisarusta ovat koulussa yhdessä."
"Kaikkea muuta kuin hauskaa!" Hilaryn mieli kuohui hillittyä suuttumusta. "Minä en tahdo lähteä opistoon. Tiedäthän, että minulla aina on ollut oma vapauteni."
"Aivan liian suuri vapaus, Hilary."
"Pakko ei tee minulle hyvää, Katherine. Se saattaa sopia varsin hyvin Jennetille, mutta hänen luonteensa ei ole samanlainen kuin minun. Minun vapaudenrakkauteni on niin voimakas" (tässä Hilary alkoi uikuttaa), "että vankeudessa luullakseni riudun ja kuolen".
"Kuin metsälintu häkissä? Älä pelkää, Hilary; tytöt eivät riudu eivätkä kuole opistossa. He harjaantuvat siellä hyviin tapoihin ja palaavat kotiin pirteinä ja iloisina."