— Neitikin vielä puolustelee niitä. Tää lakkokin oli vielä tullakseen; ei saa enää penniä irti mistään noitten raukkojen hoitoon. Onkos niillä kellään säästöjä, vaikka kopeasti sanotaan, ettei työhön. Nälkää, pelkkää nälkää ja alastomuutta. Nuo jumalattomat vielä juovat ja pyllyilevät mäillä ja teillä ja räyhäävät kotonansa, vaikka kuolema seisoisi joka sängyn päässä.
— Onko mitään erityistä tapahtunut? — kysyi Veronika levottomasti.
— On kuollut kolme lasta kurkkumätään, ja tulirokkoa on liikkeellä. Sunnuntaina oli vaan kaksi haudassa, ensi sunnuntaina on kymmenen vähintäin ja seuraavana kaksikymmentä, ellei apua tule jo tänään, huomenna, aivan heti.
— Täytyy saada apua! — huudahti Veronika tuskin malttaen kuulla loppuun. — Sanokaa, mistä nuo taudit niin äkkiä — — —.
— Kysykää sitä. Kun ei ihmisillä ole ton vertaa — Kruunu-Anna mittasi puoli kynttään — lähimmäisen rakkautta. Tehdään niinkuin Karéni teki. Sinne tuli vieras akka lapsi käsivarrella, pyysi suojaa ja apua, ei jaksanut kauemmaksi. Palvelijat kysyivät Karénilta, minne akka oli vietävä. — Heittäkää ulos! — huusi Karéni. Mutta eihän Miina, vanha ihminen, sellaiseen suostunut. Ukko talutti itse vaimon lapsineen mäelle. Se raukka rukoili: — Älkää jumalan tähden, olemmehan me veljiä ja sisaria Jeesuksessa Kristuksessa ja edesvastuussa toinen toisistamme. — Siihen se raukka olisi pihaan kuollut kovassa kuumeessa, mutta tallimies otti huoneeseensa ja minä häntä hoidin. Se muijaraasu oli tartuttanut lapsensa. Se kuoli ja kaksi muuta lasta. Manun vaimo kuuluu tänä aamuna sairastuneen.
— Jaa, jaa. — Veronika lähti kotiin kiihoittuneena. — Nyt minun täytyy puhua, en saa, enkä voi enää vaieta! — päätti hän itseksensä.
Tiellä hän tapasi Melun, Rolfin ja Oran, nyökkäsi heille hajamielisesti. Heidän iloinen naurunsa ja vilkas, äänekäs puhelunsa suututti häntä. Hän melkein vihasi heitä tuon huolettomuuden vuoksi. Sydän löi rajusti; oli mahdoton ajatella tyynesti, punnita sanoja, olla viisas ja varovainen.
— Mamma, kuinka pappa jaksaa? — kysyi hän ruokasalissa.
— Hän on ollut virkeämpi entistään. — Äiti huomasi Veronikan levottomuuden ja lisäsi: — Hän tahtoo levätä ehtoopäivän.
Iltapäivän tunnit olivat pitkät, ja Veronika alkoi rakentaa suunnitelmia. Hänellä oli jo sairastupa valmiina, Kruunu-Annan tytär Helmi sen hoitajana ja pappilan Heikki lääkärinä. Lastenhoitajakin oli selvillä. Kutomakoulusta he jo Helyn kanssa olivat päättäneet. Aika unohtui ja ilta oli käsissä, kun suunnitelmat olivat huipussaan. Silloin tuli korkea seinä eteen: — Mitä sanoo pappa?