Isä oli illallisella hilpeällä mielellä, ja se rauhoitti Veronikaa.
— Me olemme ajatelleet nyt laittaa tänne. Helyn kanssa kutomakoulun.
— Se nyt ei olisi hullumpaa, — sanoi Marck. — Mutta se työväen yllyttäminen ja sen kanssa seurusteleminen teidän pitää heittää. Te ette ymmärrä hölynpölyä siitä, kuinka korkeita palkkoja voidaan maksaa. Meidän pölkkypäitä työmiehiä ei voi saada kunnollisiksi ammatissaan.
— Luuleeko pappa, että Suomen kansa on huonolahjaisempaa kuin muut kansat? — Veronika tunsi sydämensä rauhattomaksi.
— Luulen.
— Eiköhän siihen ole syynä se, ettei sen älyä ole viljelty — — —.
— Sinä puhut asioista, joita et ymmärrä. Suomalainen työmies, olkoon ammatiltaan mikä tahansa, on ammatissaan yhtä typerä viidenkymmenen vanhana kuin oli kolmenkymmenen. Eikö hän sillä ajalla ole ennättänyt viljellä älyään?
— Hän on elänyt sumussa nuo vuodet, ei ole viljellyt älyään, on lapsesta saakka ollut sitä viljelemättä, — huudahti Veronika.
— Sellaisille sumusankareille ei voi maksaa suurempia palkkoja kuin nyt maksetaan.
— Voi, pappa, minä en tosiaan ymmärrä, kuinka suuria palkkoja heille voidaan maksaa, mutta heidän elämästään näen, että heidän pitää saada suurempia palkkoja. Ajatelkaa, pappa, leskeä, joka koko päivän tekee voimiensa takaa työtä, aina huoli mielessä, että työ kelpaisi ja hän saisi pitää paikkansa, niukan tulonsa. Ja tällä työllään hän ei voi ansaita muuta kuin huonon, kurjan asunnon, niukan leivän, räsyiset vaatteet. Hänen lapsensa kuolevat onnettomuuteen, hoidon puutteesta, villiintyvät ja kasvavat roistoiksi. Ja kuitenkin hän on antanut kaikkensa, ihan kaikkensa. Tämä on julmaa ihmisen kohtelemista, se on hänen sielunsa ja ruumiinsa tappamista. Minä en voisi enkä tahtoisi hetkeäkään elää, jos noin tylysti työnnettäisiin ulkopuolelle ihmisyyden rajoja. Jos kaikki eläisimme niin, tai jos olisi todistettu, ettemme voi elää muulla tavalla, silloin vielä voisi mukaantua, mutta nyt ärsyttää häntä ja hänen laisiaan joka askeleella parempi elämä. He ojentavat kätensä sitä tavottamaan, heidän sielunsa janoo sitä. Tyly oikeus nauraa heille pilkallisesti ja katkaisee käden, joka ojentui anastamaan sitä, mikä ei hänelle kuulunut. Sanokaa, pappa, eikö tämä ole orjuutta, julminta orjuutta!