Ruhala astui uhkaavasti pari askelta, mutta hänen vaimonsa sekava, hurjistunut katse ja kimakka huuto pidätti hänet.
— Irja! Irja! Muista!
Ruhala vaipui istumaan pää käsien nojassa muurin viereen. Perunat pannussa käristyivät ja huoneessa hajusi ellottava rasva.
Veronika ja Hely poistuivat alakuloisina ja Kruunu-Anna vei sairaan luokseen.
* * * * *
Emäntä parani hyvin hitaasti, ja Kruunu-Anna alkoi kyllästyä.
— Voi, hyvä neiti, niin tämä auttaminen on kuin seulalla vettä kantaisi. Heidän kotinsa ovat niin siivottomat ja tautia, tautia…
— Minä tiedän, — huudahti Veronika. — Me paperoimme ja maalaamme joka mökin!
— Saisimme paperoida joka vuosi, — murahti Kruunu-Anna.
— Entäs sitte?