— No, sellainenhan se on, aina silmät kirnapillaan ja jalat housuissa niinkuin mänttä kirnussa.
— Ei suinkaan täti tahtoisi, että hän hameissa kävisi?
— Kulkee se nyt sellainen hameissa tai housuissa, aina se on kuin lankavyhti.
Mooses tahtoi tehdä lopun kinastelusta.
— Minä soitan siis Alma Borgille, että Melu tulee. Ehkä sinä pääset hänen luokseen asumaan.
— Laita vaan, ettei minun tarvitse ruveta maailmaa parantamaan.
* * * * *
Melu seisoi peilin edessä sovitellen punaista silkkiunikkoa korvallensa kellertävään tukkaan, pehmeisiin hiuspyörylöihin. Hän hymyili ja viehkeili itselleen, katseli hoikkaa, hiukan eteenpäin kumartuvaa vartaloaan peilissä. Tummanvihreä samettipuku liittyi vartaloon tiiviisti kuin patsaan ympärille kiedottu vaate solmittuna povelle. Kellertävä harsopilvi ympäröi hohtavan valkoista, pehmeätä kaulaa kuin keltaiset lehdet neitseellisen koivun runkoa.
Ovelle koputettiin.
— Sisään!