— Ahaa, minun pitää olla korkea siveyden patsas; tai sinulle parempi, jos olen pikkunen typerä tyttöparka, jota voi polkea kuin nousevaa vihreetä ruohoa jalkaimme alla.
— Sinua ei ole helppo polkea, ei turkanen olekaan!
— Puolukka on sitkeänahkainen. — Melu naurahti sovinnollisesti ja
Rolf pujotti kätensä hänen kainaloonsa.
Metsä humisi hiljaa ja Melun katseet seurasivat rattaan kuuroa kapealla tiellä, ja Rolfin silmät lumoutuivat Melun kasvoihin. Niin he kulkivat hetken ääneti toisiinsa vaipuneina.
— Mitä ajattelet, Melu?
— Sinua.
— Mitä minusta?
— En hyvää.
Rolf irroitti äkkiä kätensä; vihainen ja intohimoinen silmäys välähti ja hän puristi Melua syliinsä rajusti. Melu huumaantui, sulki silmänsä, mutta samassa hän ehti tajuihinsa, ponnisti irti ja katsoi mieheen.
— Sinä olet — — — Rolfin kädet irroittuivat — — kuin puolukka houkutteleva, sileä ja korea, tekee mieli puraista. — Katse oli yhä musta ja pyytelevä.