Manu nosti päätään, nousi hitaasti seisomaan suoristaen suuren, luisen vartalonsa. Halveksiva katse paloi syvissä silmäkuopissa ja nyrkki puristui: — Suutanne osaatte täällä soittaa, vaan ette mitään tehdä!
Manu poistui huoneesta.
Esa ja Mooses olivat istuneet lähellä Manua ja vaieten seuranneet keskustelua.
— Manun kanssa ei ole hyvä joutua tekemisiin! sanoi Esa.
— Pelkään, että hän luulee olevansa koston välikappale, — kuiskasi
Mooses.
Osuusruokala oli keskustelusta häipynyt ja nyt oteltiin tulisesti palkoista.
Mooses pyysi puheenvuoroa, ja kaikkein huomio kääntyi häneen.
— Te puhutte alimmista palkoista ja luulette sillä kohottavanne hyvinvointia. Kuitenkin tiedätte, että samassa määrässä kuin rahapalkkanne korkenee, kallistuvat elintarpeet. Raha ei voi luoda järjestystä ja rauhaa piiriinne. Se on liian luistavaa, irrallista. Vaatikaa kiinteitä etuuksia, hyviä asunnoita, maata, vettä ja ilmaa. Vaatikaa lujaa, järkähtämätöntä järjestystä isäntienne puolesta ja itseltänne.
Ihmisen suuruus on siinä, että hän voi järjestää työnsä ja elämänsä. Epäjärjestys on hänen suurin vihollisensa ja meidän pyhä velvollisuutemme on se poistaa. Teidän silmänne palavat vihasta niitä kohtaan, joitten otaksutte olevan syypäät epäjärjestykseen, ja nyrkkinne ovat valmiit heihin iskemään.
Minä näen puheenjohtajan kädessä soman nuijan. Te tiedätte, ettei sellaista voi valmistaa muulla kuin sorvilla. Puukolla saisimme ruman, tökerön tekeleen, vinon, ryhmyisen kapineen. Ja kuitenkin se veisi aikaa eikä tekijä saisi nauttia työnsä onnistumisesta.