— Ja minusta tuntuu, kuin olisi valtikka kädessäni ja kuninkaan kaapu hartioillani ja ne olet antanut sinä.

Kiurun ääni soi yli muitten lintujen, männyn latvat huminoivat ja sirkka siritti ruohossa. Nuoret olivat polvillaan ja odottivat lähteen pintaa selviämään.

— Hyvästi, Mooses, lähteessä! Tänne tulen sinua ajattelemaan, niin kauan kun sen silmä kirkkaana pysyy.

— Tule, täältä saa sinua ajatukseni etsiä, pyhältä lähteeltämme.

— Tule! — Veronika hypähti ylös ja tarttui Mooseksen käteen. Vielä kerran he nyökkäsivät toisillensa lähteessä ja astuivat käsi kädessä sanattomina, hiljaisen onnen kantamina metsän pyhässä rauhassa.

Mäen päällä avautui Hallimaja heidän eteensä. He sykähtivät kumpikin.

— Erota, erota!

— Onko se tuskaista?

— Älä kysy!

— Ei puhuta, ei!