Pitkä, tuskaisa syleily, ja Veronika riisti itsensä irti, laskeutui alas puutarhaan pienen portin kautta.
* * * * *
Pihalla, konttorihuoneitten edessä hän kuuli melua ja miesten räyhääviä ääniä. Hän oli huumauksissa eikä oikein tajunnut, mitä melua se oli, meni vain ajatuksissansa sisään ja ikäänkuin vaistosta isänsä huoneeseen, jonka akkunoista voi joukon nähdä.
Siinä kinasteltiin, räyhättiin, huidottiin olutpulloilla ja häristeltiin nyrkeillä. Työnjohtaja, ehätti hillitsemään ja käski miehiä pois ja kielsi juomasta olutta. Miehet kiihtyivät yhä hurjemmiksi ja uhkauksia sateli juopuneitten suusta. Työnjohtaja survaistiin sisään. Pitkä, jonka piti viran puolesta olla läsnä, hiipi arkana tiehensä, eivätkä Hallimajan toisetkaan poliisit uskaltaneet kiistaan sekaantua.
Joku uhkasi puukolla ja löi nyrkillä toverinsa maahan. Silloin sekaantui työnjohtaja leikkiin uhaten työstä erottaa rähisijät. Hänet ympäröittiin, ja miehet löivät häntä vasten kasvoja. Nyt Veronika kuuli isänsä jyrisevän äänen portailta: — Laskekaa irti! — Kukaan ei kuullut. Samassa hän näki isänsä tappelevain keskellä. Hän koppoi miehiä kauluksesta ja paiskeli heitä kontilleen, seisoi koko joukkoa päätänsä pitempänä pelottavan varmana, säihkyvin silmin. Humalaiset alkoivat selvitä ja kömpivät häpeissään taas pystyyn. Mutta äkkiä Veronika säpsähti. Toisten takana hän näki kissamaisen katseen, joka tähtäsi hänen isäänsä, kierteli joukosta selän taakse. Veronika ei kerinnyt ajattelemaan, syöksyi konttorihuoneitten läpi, alas portaita, seurasi miestä silmin ja hänen kättään, joka tarttui suureen puukkoon ja nosti sen ilmaan. Veronika kiljahti ja tarttui molemmin käsin konnan käsivarteen isänsä selän takana. Liike oli äkkinäinen ja voimakas, veti miehen puukon taaksepäin, joten se lyöjän käden taipuessa viilsi Veronikan vasenta olkaa.
Marck ei heti tajunnut, mitä oli tapahtunut. Vasta kun naiset huusivat etäämpää: — Ryökinän kädestä tulee verta! — otti hän Veronikan syliinsä ja kantoi sisään.
— Ei saa sanoa kellekään, kuinka se tapahtui. Pappa kulta, älä sano!
— Älä kiihdy. Me teemme kaikki, mitä pyydät, kun et vain kiihdy.
Veronika makasi ruokasalin nahkaisella sohvalla ja äiti sitoi haavan.
Ehkä ensi kertaa elämässään oli rouva Marck suunniltaan, kulki levottomana huoneesta huoneeseen, heitteli hermostuneesti esineitä, etsi kiireesti Veronikan tavaroita ja hätäisesti komensi palvelijoita. Hän soitti läheisestä kaupungista lääkäriä, mutta siellä luultiin paraaksi, että Veronika tuotaisiin sairaalaan.