— En. Anna vain kertoi niin ikäviä asioita, — sanoi Veronika jälleen entisellään.
— Voi, kerroitteko nyt siitä? Se on tosiaan ruma juttu. Vaikka kyllähän heidän lehdissään on niin paljon perustelematonta, ettei niille tarvitse — — —.
— Onko heidän lehdissään ollut jotakin? — kysyi Veronika.
— Eikö Anna kertonut? — kysyi Hely.
— Nyt saamme tosiaan sanoa lopun, koska kerran sanoitte alun aamenesta, — sanoi Esa. — Työväenlehdessä sanottiin sinun hoitolaasi enkelintekijäksi, koska siellä kuoli kaksi lasta.
— Nekö Manun — — —.
— Juuri ne. Se nyt on sen mokomaa, ei kannata välittää.
— Ajattelen heitä itseänsä. Taistellessaan he lyövät tuhat harhaiskua ja yhden oikean, — sanoi Veronika masentuneesti.
— Manun olisi pitänyt rikoksestaan saada oikeudenmukainen rangaistus. Nyt hänen vertaisensa tekevät hänestä sankarin ja pahoittelevat, ettei isku koskenut Marckia, — sanoi Esa.
Veronika katsoi Esaan suurin surullisin silmin, kohotti hitaasti kasvojaan, joitten joka piirre ilmaisi tuskaa. — Mutta minulla oli oikeus olla kostamatta. Minä en voi tuottaa kellekään kärsimystä.