— Heillä on vaikeat ajat, ja tehtailija Marck — — —.
— He luulevat, että kaikki riippuu hänestä, ovat ehkä toivoneet minun välitystäni ja siinäkin pettyneet.
— Jotakin hölmöyttähän se nyt lie ja sitäkin talolla saarnaamista.
Veronika näki Annan välttelevistä katseista, että hänkin luuli tehtailijan tahallaan seisottavan sahaa.
— Kuinka tämä on raskasta. Olisipa Mooses täällä! Hän puhuisi heidät lämpimiksi, loisi uskoa ja valoa mieliin. Ettekö usko, Anna?
— Uskon, sydänkäpyseni, uskon. — Annankin kasvot elostuivat.
Kotiin mennessään tapasi Veronika Esan.
— Kirjoita Moosekselle, että täällä on kaikki pimeätä. Olen seurannut Ruhalan ja Hannulan Onnin puuhia. Aluksi he pysyivät Mooseksen ohjelmassa, mutta nyt se on aikoja unohtunut. Maltti ja äly on mennyt miehiltä. He seurustelevat epäilyttävien individien kanssa. Manun kaveria kulkee talolla ja heidän kotonaan. Siellä haudotaan krokotiilin munia ja särvitään liejuista pohjasakkaa. Olisipa nyt opisto ollut tämän talven käynnissä ja Mooses täällä, niin totta tosiaan ei täällä näin pimeätä olisi.
Veronika puristi kiitollisena hänen kättään.
Kotiin tultuaan hän näki tutun käsialan kirjeessä pöydällään ja avasi sen sykkivin sydämin. Viime aikoina olivat kirjeet olleet tummia väriltään läheten epätoivoa. Maanpakolaisuus alkoi murtaa koditonta miestä, jonka sydänjuuret olivat kotimaan karuun maahan syvälle kasvaneet. Veronikan sydän oli tästä itkevä, surullinen, sairas.