— Saanko nämä ihan omakseni?
— Ihan.
— Vaikka miten käyttäisin?
— Vaikka pitsiä ostaisit.
— Hyi, pappa. Härmälän täti on antanut meidän työväelle kymmenen tuhannen edestä ruokavelkaa.
Marck siristi silmiään ja pisti kädet housuntaskuihin heittäen hiukan päätään, niinkuin hänen tapansa oli, kun jokin ihmetytti häntä.
— Ja sinä annat minulle tällaisen tukun rahaa vaikka pitseihin. Minä panen nämä kankaisiin. Olen sitä jo kauan ajatellut.
— Kankaita kai sinä nyt tarvitsetkin.
— Tästä se riemu nousee. Nämä setelit lepattavat maailmaan ja lähettävät tänne pennilöitä, kultia, hopeita tukuttain ja sitten, sitten minä pääsen Mooseksen luo. Nämä ovat lunnaat, lunnaat! En olisi luullut koskaan rakastavani rahaa näin hirveästi!
— Olisitpa sinä mies, tyttöseni! — sanoi Marck silittäen hänen päätään.