— Siellähän on puutarhuri.
— Ehkä sinä sentään neuvottelisit hänen kanssaan, toisit kukkia huoneisiin, valitsisit mieluisiasi?
— En minä, jos suinkin pääsen!
— Mikä tästä lopuksi tulee? Jos tahdot viihtyä, niin työ on ainoa keino. — — —
— Sinä olet oikeassa, aina oikeassa, ja minä väärässä — — — aina väärässä! — huusi Veronika toisesta huoneesta hermostuneesti.
— Tahtoisitko auttaa minua hiukan ja mennä käskemään huomisillaksi pappilaisia meille!
— Kiitos, mamma, sinä olet sentään älykäs ja keksit hyvän keinon, millä tuo inhottava sanakopu vältetään!
* * * * *
Lähestyessään pappilaa Veronika kuuli tanssin säveliä salin avoimesta ovesta ja näki ihmisiä parvekkeella. Ylimmällä portaalla istui Heikki, lääkäriksi aikova papin poika, ja alempana vanha Homperi, joka toimitti pieniä puusepäntöitä silloin tällöin ja Kruunu-Anna, koko Hallimajan oikea käsi surussa ja ilossa. Hän oli viisas muija, osasi pukea morsiamia ja ruumiita, parantaa sairaita ja opettaa terveitä. Ammatiltaan hän oli ompelija.
Rovasti istui nojatuolissa sanomia lukien ja rovastinna kasteli kukkia.
Salista kuului iloista naurua ja tanssin askeleita.