— Tehdas on suljettava, — vaati Manu.
— Se on suljettu! — sanoi Marck.
— Me tahdomme päästä sisään katsomaan.
— Tehdas ei ole mikään maantie, minne kaikki rosvot saisivat tunkeutua.
— Punnitkaa sananne, patruuna! Me tahdomme tehtaaseen; ja ellei muu auta, niin tässä on avain! — Manu veti browningin taskustaan.
— On se minullakin, — sanoi Marck, nousi istualtaan ja asettui ruokasalin kaappia vastaan seisomaan ase ojennettuna miehiä vastaan. — Ase taskuun! komensi hän varmalla äänellä. Manu totteli. — Nyt peräännytte ovelle kädet pystyssä! — Miehet seisoivat suu auki. — Mars! — komensi Marck, — muuten, jumal'avita, minä laukaisen! — Miehet lähtivät.
* * * * *
Kylmästä väristen ja uupuneena palasi Veronika asemalta matkustavia ja seudun köyhiä ruokkimasta. Hevosta ei saanut käyttää. Hän tuli jalan kiireesti astuen lokaista ja kuoppaista tietä. Silloin tällöin ilmestyi pimeästä joku ihmishaahmo ja katosi jälleen yön tummuuteen. Miesten ääniä kuului kiihkeässä kiistassa ja pian hän oli heidän keskellään. Silmät kiiluivat kiihkoisina pimeässä, mutta äänekäs puhelu vaikeni. Veronika tunsi Manun laajasta takistaan ja muisti samassa, että hänen ulkotyöväenkomiteanaisensa oli valittanut heidän kärsivän nälkää.
— Jos miehiä haluttaa syödä, on asemalla valmista ruokaa, — sanoi hän ystävällisesti.
— Susi teidän ruokia syököön! — sanoi Manu katkerasti ja sylki pitkään.