— Peto on nyt näyttänyt hampaansa, voi se vielä kynsiäänkin käyttää.
Parasta olisi panna lujat vahdit Talvelaan, — sanoi Esa.
— Se voisi ärsyttää heitä, — sanoi Veronika. — Manu on aina tapaisensa, ei ne muut sentään — —.
* * * * *
Sillä aikaa kun sisähuoneissa neuvoteltiin, puhui seurahuoneen pihassa toinen toistansa kiivaampi toisten seutujen lähettiläs ja repäisevät "eläköön" ja "alas" huudot hermostuttivat Veronikaa. Hän oli Mooseksen kanssa neuvotteluissa ja lähti sieltä pihaan puheita kuulemaan. Kun hän tuli ulos, tapasi hän Melun, joka kalpeana seisoi oven vieressä portailla. Joku puhuja oli juuri lopettanut ja nyt kuului jyrisevä "alas" huuto. Seuraava puhuja ehdotti, että mentäisiin Karénille mielenosotusretkelle ja samalla suljettaisiin olutpuoti. Tämän kuultuaan liukui Melu alas portailta, sulloutui tungokseen, ponnisti ja pujottelihe ominaisella notkeudellaan ja voimallaan joukon lävitse ja riensi kotiin.
Karén harppoi levottomana työhuoneessaan. Rouvan päätä särki. Hän ei ollut rahtustakaan nukkunut moneen yöhön, kirkasi pienimmänkin kolauksen kuultuaan ja oli ärtyinen kuin riehaantunut lapsi.
Rolf poltti vimmatusti vahvoja sikaareja ja laski karkeata pilaa roskajoukon räyhäämisestä. Melu kertoi, mitä seurahuoneen pihassa oli päätetty.
— Olisipa täällä vain joku kasakka ja nagaikkoja! — huudahti Rolf uhkaavana.
— Hurskaita toivomuksia. Tosiaankin, voisihan niitä riivatuita hiukan pelottaa, — sanoi Karén kevyesti naurahtaen.
— Ootappas pappa, kyllä minä ne — — —!
— Jumalan tähden Rolf, jätä se tekemättä! — huudahti Melu. — Te ette ole olleet siellä joukossa, ette tiedä, mitä nyt on tekeillä. Siellä ei leikitä, kaikki on täyttä totta, pelottavaa ja hirvittävää kaikessa pimeydessään. Mistään ei saada luotettavia tietoja, pelkkiä ristiriitaisia huhuja.