— Melu, sinä liioittelet naisten tapaan. Manifestikin on tullut, — sanoi Karén.
— Vahvistamaton toistaiseksi, — vakuutti Melu.
— No, mitä sinä niistä asioista tiedät?
— Enemmän tällä kertaa kuin te täällä kotona. Minä varotan ja pyydän, älkää tehkö mitään hullutuksia, älkää ärsyttäkö kansaa. Verityöt eivät voi olla kaukana, kun päiväkaudet lietsotaan mielettömillä koston ja väkivallan huudoilla.
— Sinä alat olla yhtä hermostunut kuin mamma. Minä lähden ulos, ei tätä ainaista jankutusta jaksa kuulla! — sanoi Rolf.
— Kuule, Rolf kulta, ole järkevä. Minusta tuntuu kun olisimme tehneet heille väärin. Niin, emmehän me ole olutta valmistaneet, mutta sentäänkin — — kun pappa — — —, — sanoi Melu pihassa.
— Älä puhu sillä tavalla papasta! — Rolfin huudossa oli uhkaa. Melu tarttui miehensä käsivarteen.
— Hyödymmehän mekin siitä.
— Sinä puhut kuin roskajoukko.
— Voi älä sano roskajoukoksi. He ovat nyt oikeassa ja me väärässä.
Minä tunnen sen!