Esa koetteli suonta. Hän tiesi, että Marck oli kuollut.
— Pappa kulta! — puheli Veronika polvillaan hänen vuoteensa vieressä ja nyyhki.
— Sinä olet niin hiljaa. Mamma, luuletko — — — luuletko sinä — —?
Äidin kasvoilla oli sanomaton tuska, ja Veronika hiipi hänen luokseen, piilotti päänsä hänen povelleen ja kuiskasi: — Mamma, onko pappa kuollut? — Äiti tuijotti yhä eteensä ja silitteli tyttärensä päätä.
— On, hän on kuollut, — sanoi hän soinnuttomalla äänellä.
Esa jätti äidin ja tyttären mennäkseen taivuttamaan räyhäävää joukkoa jättämään vainaan rauhaan. Kun hän tuli pihalle, oli se tyhjä ja melu kuului maantieltä.
— Mooses! — huuteli Esa. Häntä ei kuulunut. Esa meni naisten luo, jotka sanattomina istuivat lähetysten kadotetun puolison ja isän luona odottaen Moosesta ja lääkäriä.
Oli jo myöhä yö, kun lääkäri saapui hevosella läheisestä kaupungista ja vahvisti, minkä kaikki jo tiesivät, että Marck oli kuollut sydänhalvaukseen.
Mooses oli yhä poissa.
— Minä menen hakemaan Moosesta, — sanoi Esa Veronikalle.