— Oh, olisipa se jotakin! Vai tanssien jumalaa palveltaisiin? Ja mitä herra Ora puhui kansan pyhästä tanssimisesta, on kaikkea muuta, vaan ei pyhää. Kaikki tämä uudenaikaisuus tulee vaan siitä, että paremmatkin. ihmiset tekevät itsensä tykö ja menevät kaikenlaisiin seuroihin ja raittiuksiin ja työväenyhdistyksiin. Sen minä vaan sanon, että minä haen aina itseäni ylhäisempien seuraa. Niin minä teen! — Puhuja oli Karénin rouvan tuttava kaupungista ja puhui ruotsin voittoisesti.
— Voi sinua, Erika parka, et sinä nyt oikein asiaa käsitä, — sanoi rouva Karén. — Eihän nyt enää ole parempia eikä ylhäisempiä ihmisiä, kaikki ovat yhdenvertaisia. Siinä vaan on ero, kuka tulee enemmän huomatuksi ja sanomalehdissä ylistetyksi. Ja sitä varten täytyy sivistää kansaa ja parantaa maailmaa, että kuuluisaksi tulisi.
— Olisi hauska kuulla, mitä neiti Borg tähän sanoo? — sanoi kaupunkilainen.
— Mitä minä siihen sanoisin? Se on elämän karua proosaa. Kai ne maailman parantajat ja sanomalehdet ovat hiukan kiusallisia yhteiskunnan kilpikonnille. Ne kun nykivät konnaparkoja päästä ja jaloista.
— Olisi hauska tietää, keitä ne konnat ovat? — kysyi ruustinna viattomasti.
— Minä olen hyvin suvaitsevainen ja luen heidän joukkoonsa ainoastaan isänmaan petturit, viina- ja olutpatruunat. — — —
Ruustinna polki Alman jalkaa; silloin Alma vasta huomasi, että rouva
Karén oli harmaa kasvoiltaan, ja keskeytti.
— Huomaan joutuneeni väärään seuraan. Neiti Borg näyttää olevan täysverinen sosialisti, ja sellaisia minä mieluummin kartan. — Hän nousi arvokkaasti ja sanoi emännälle hyvästi. Rolf seurasi äitiään.
— Oliko hän viinapatruunan rouva? Sitä en tiennyt, — sanoi Alma. Seurueessa oli syttynyt vihamielisyyttä Almaa kohtaan. Keskustelu laukesi ja sivuhuoneesta kuului herrojen väittelyä.
— Sen vaan saatte nähdä, että meidänkin kulmalla on välttämätöntä saada oma äänenkannattaja. Nuo suunpieksijät tuolla raittius- ja työväenyhdistyksissä hyppivät nokalle, — sanoi Karén.