— Yhden asian sinulle sanon. Sen johdosta, mihin äsken viittasit. Minä en siedä mitään sekaantumista työväkeni oloihin! — Henrik heitti tämän vaatimuksen sellaisella järkähtämättömällä voimalla, että Alman silmäluomet värähtivät. Samassa hän ponnahti ylös ja lasisilmien takaa iskivät katseet.
— Minun työni tarkoittaa kaikkia ihmisiä ja työväkeä varsinkin.
Milloin ikinä velvollisuuteni kutsuu, olen valmis! — huudahti Alma.
Henrik hillitsi kiihtymyksensä ja lähti huoneesta.
NUORTEN JUHLA.
Härmälän herramaisuuksiin kuului puutarha, vaikka ei se oikeastaan mikään puutarha ollut. Olihan siihen joskus maailmassa istutettu muutama marjapensas, joku omenapuu ja syreeni. Näitä oli sitte luonto saanut hoitaa omien taipumustensa mukaan, kasvattaa köynnöskasveja, nokkosia ja orjantappuroita pensaitten sydämiin. Syreenit lähettivät vaaleanvihreät lapsensa omenapuitten juurille, mutta unohtivat kukkimisen. Marjapensaat kurottivat avuttomina pitkiä laihoja oksiaan kuristajiensa keskestä ja kantoivat laihoissa tertuissa pieniä, mehuttomia marjoja. Parhaiten viihtyivät vadelmat, kiipesivät tarhasta ylös mäelle, tuikkivat päitään joko kivenkolosta ja pensaan juuresta ja kurkistelivat uteliaina jalosukuisia heimolaisiaan Talvelan komean puutarhan aidan rakosista aivan kuin kylän lapset, joitten teki mieli mehuisampia marjoja, kuin nämä matoiset mäenlaidalliset olivat.
Puutarhassa istui Mooses miettien puhettaan juhlaan, mutta ajatukset harhailivat menneisiin, ja paperi hänen edessään jäi tyhjäksi. Tässä samassa puutarhassa hän oli keskiluokilta alkaen lukenut kyläläisten kanssa sanomalehtiä, opettanut heille tiedon aakkosia. Ja sitte myöhemmin he olivat yhdessä harhailleet mutkaisilla aatepoluilla, usein kompastuneet tai harhaan joutuneet, mutta silloin aina lapsellisen vallattomasti hypelleet yli kivien ja kantojen, nousseet korkealle innostuksen kalliolle ja siellä laulaneet ja ylistäneet. Ketä, mitä? Eiväthän he sitä tienneet.
Nyt oli kaikki toisin. Vaikka vielä vakuuteltiin toisilleen, etteivät ulkonainen pakko, kiellot ja rajoitukset saa vaikuttaa, vaan täytyy pyrkiä eteenpäin, huomasi Mooses kuitenkin, miten vieraannuttiin entisiltä aatepoluilta. Nuoret tanssivat ja leikkivät joutohetkinään. Useat pojista olivat siirtyneet työväen piiriin, jossa harrastus oli entistä terävämmin kärjistynyt aineellisiin.
Mooses oli lähettänyt kuvernöörille puheensa kaavan, mutta nyt hän tahtoi luoda siihen elävän hengen, saada vanhan vapaussävelen soimaan.
"Puutarhassa" nuoret sunnuntaisin kesällä vanhan tavan mukaan leikkivät, lauloivat ja lemmenpauloja virittivät. Kun he tänäänkin tulivat, läksi Mooses kävelylle puhettaan miettimään. Tiellä hän tapasi Ruhalan, työväen johtomiehen. Ruhala pyysi häntä luokseen tarkastamaan kauppaosuuskunnan sääntöjä, jotka piti kuvernöörille lähetettämän.
Ruhala avasi asuinhuoneensa oven, ja Mooses astui kynnykselle. Vastaan tuulahti tukahduttavan kitkerä haju, ja mustat ruumiskirstut telineillään kammottivat. Lasten kutriset päät ja uteliaat katseet vilkuivat kolkkojen lepokammioitten takaa. Vaimo askaroitsi uunin luona nuorin lapsi käsivarrella.