Veronika heräsi yöllä kauheaan räminään, hyppäsi unisena vuoteeltaan ja huusi:
— Mikä nyt on?
— Etkö kuule? "Sua tervehdän".
Torvet vetelivät haikeata, pitkää säveltä. Veronika tajusi täysin herättyään, että se oli serenaadia.
— Voi, torvilla! Ja keskellä yötä!
— Voi, sinua, pikku ylimys, siellä on minun ritareitani!
Keskustelu oli kuiskausta, ja Almaa nauratti.
— Otappa kynttilään tulta. Kello on neljä, sanoi Alma.
Ovelle koputettiin, ja Veronika riensi tarttumaan ripaan.
Alma nousi vuoteestaan ja kysyi: