Mettiäisten äiti istui nyreänä perunoitaan hieromaan.
He astuivat vinosti poikki välihuoneen ja pujahtivat toiseen kamariin.
Laiha, tummiin puettu nainen istui sängyn jalkopäässä sylissään peitteissä lapsi.
— Vieläkö se elää? — kysyi Alma.
— Eläähän se. Aili jo pääsi, — sanoi äiti haalein silmin seuraten
Veronikan joka liikettä.
Veronika tunsi sen ja lamautui. Se katse kuristi häntä, ja vaikka hän kääntyi selin naiseen, ei hän sittenkään lakannut sitä tuntemasta.
— Onko täällä käynyt lääkäri? — kysyi Alma.
— Kävihän se.
— Mitä hän sanoi?
— Sanoihan se, että se pian kuolee.