— Jaha, suutuit taas, suutu vaan! — Tyttö nyökäytti päätään ja mutisti suutaan.
— Ei sinun kanssasi kannata kiistellä.
— Kannattaisi kylläkin ja vielä parempi olisi, ellet olisi niin kopea!
— Älä nyt viitsi, Melu, mennään kotiin. Täti siellä odottelee päivälliselle.
— Viitsi, kyllä minä viitsin, miksi sun tarvitsee ruveta muitten komentajaksi. Karénin Rolfillekin häristit keppiäsi, kun hän mukamas loukkasi roskajoukkoa. — Melu asetteli hattua päähänsä ja katseli suurin silmin alta kulmain Moosesta.
— Sellainen ilkeä herrasnulikka kuin Rolf tarvitsisi viisi kertaa päivässä keppiä!
— Rolf on komea poika ja nimensäkin kaikuu kauniilta. Se on hieno, ja hän on itsekin hieno poika. — He astuivat maantielle, ja Melu sovitti askeleensa samaan tahtiin kuin Mooses.
— Vaikka hän suvaitsee kutsua meikäläisiä roskajoukoksi.
— Meikäläisiä, ovatko nuo tehtaalaisnulikat meikäläisiä? Sinun ja minun vertaisiani? Ei tule siitä mitään. Ja me, mitä me olemme oikean herrasväen rinnalla? Kun minä kerran pääsen omiin valtoihini, menen vaikka piiaksi patruunan huvilaan, silloin ainakin saisin olla oikean herrasväen seurassa ja asua hovissa. Sinä et tiedä, kuinka siellä on kaunista. Minä olen käynyt patruunan puutarhassa. Tietysti salaa, eihän sinne ole lupa mennä. Siellä on ihania kukkia, kaikenvärisiä, suuria ja pieniä, kokonaisia pyörylöitä kuin kaunista mattoa. Pilarien päissä kimaltelee kirkkaita palloja ja on siellä kuvapatsaskin. Tiedätkös — — —?
— No?