— Nyt on Hallimajassa paha merrassa ja pitää siellä julmaa mölyä, — sanoi hän heti kun Mooseksen näki.
— Niin, sinne ovat Karén ja Halen laittaneet seurahuoneen kansaa varten, missä ihmiset saisivat oppia hyviä tapoja ja sivistyä, — hymyili Hely.
— Paholainen on lahjakkain kaikista henkimaailman olennoista, — jupisi Esa. — Se panee ihmiset nuolemaan siansaparoa karamellina. Väliin se kultaa helvettinsä ovet ja laittaa sinne taivaalliset musiikit soimaan. Ja juuri näin on Karénkin tehnyt. Eikö hän ole lahjakas paholainen? Häh!
Mooses huomasi Esasta, että leikki oli kaukana. Helykin oli alakuloinen.
— Mitä nyt sitte olisi tehtävä? — kysyi Mooses.
— Kysytkö sinä, Mooses, minulta, Esalta, mitä olisi tehtävä? Minä sanon, että jätä sinä muille rotille tämä kirjaston nuuskiminen ja lähde oppimaan Karénilta parempaa!
— Ettäkö me alkaisimme sodan? — Mooseksen silmät suurenivat ja sieramet levisivät.
— Niin, Mooses, sitä varten minäkin tulin tänne Esan kanssa. Isä on luvannut antaa maan ja kannatusta kansanopistolle, jos vaan kunnassa on kylliksi harrastusta, — sanoi Hely itsetietoisesti.
— Tässä se on johtaja. Eikö niin, Mooses? — sanoi Esa, lyöden häntä olalle.
— Miksikäs ei, vaan en minä ole vielä valmis.