— Miksi et tullut aikaisemmin kotiin? — sanoi hän melkein ankarasti.
— Olihan minulla lupa olla niin kauan kuin halusin.
— Lupa, enhän minä nyt sitä tarkoittanut. — Ääni oli jo lempeämpi. — Ei tässä muuten joudu ajattelemaan eikä muistamaan omia asioitaan. On niin yllin kyllin tekemistä työväestä ja sen rettelöimisistä.
— Mitä vaikeuksia teillä on ollut? — kysyi Veronika aivan luonnollisesti.
Isä katsoi häneen pitkään.
— Mitä sinä niistä välität? Onhan sitä siinä, kun minä saan niiden kanssa rähistä. Täällä on ollut sellainen helvetinmoinen sekasorto sitte syksyn, kun oluttehdas ja nyt työväen talo valmistui. Työväki juo itsensä köyhäksi, ja humaltuneina he tappelevat teillä ja asunnoissaan, usein tehtaalla työssäänkin, ja työväen talolla ajetaan jos jotakin hullutusta heidän päähänsä.
— Täällä täytyy saada aikaan vastaliike. Mooses Härmälä ja Esa Helin ovat juuri sitä varten tulleet tänne, ja minäkin olen luvannut auttaa, vaikka vähäistähän se on.
— Sinä! Raakojen työmiesten kanssa ei sinulla ole mitään tekemistä. Ja se Härmälän ottopoika on juuri pahimpia; kuuluu jo toissa kesänä niitä villinneen ja huutaneen mäellä hullutuksia polttamisesta ja sen sellaisesta. Ihmettelen vaan, etteivät viranomaiset ole sekaantuneet asiaan. Mutta täällä eletään kuin varis takatalvea paossa omissa oloissamme. Eivät tänne muut osaa kuin työväen villitsijät.
— Ei suinkaan pappa toivoisi, että santarmit — —.
— Ei sitä tiedä, mitä tässä toivoo, täällä on sellainen sekamelska yöt ja päivät, että taitaa olla parasta tehdä työnsulku.