— Sehän olisi kauheata! — huudahti Veronika.
— Lakko ainakin tulee — — —.
— Eikö voida sopia? — kysyi Evelina rouva säikähdys kasvoillaan.
— Heidän vaatimansa korotus nousisi viiteen kymmeneen tuhanteen markkaan vuodessa. Me emme voi.
— He näkevät nälkää, tulee levottomuuksia, ehkä sotaväkeä, voi, pappa kulta! Eikö ole mitään keinoa?
— On, jos he pysyvät kohtuudessa.
— Minä puhun huomenna tästä pojille. He varmaan keksivät keinon.
— Minä kiellän sinua sekaantumasta tähän asiaan eikä noitten nulikoiden kanssa sinulla saa olla mitään tekemistä!
Veronika sävähti tulipunaiseksi, ja tummissa silmissä välähti uhka.
— Pappa unohtaa, että olen jo täyskasvanut ja ymmärrän itse kulkea tietäni. Minä kuulun heihin ja heidän aatteensa ovat minun aatteitani ja minä tahdon puhua heille tästä.