— Olen ansainnut lukujeni ohella.
— Jaa, jaa, tietystikin. Minulla on nyt pikkusen säästöä, — kuiskasi täti, — vaan en ole virkkanut siitä Melulle mitään. Ei se antaisi pahaakaan rauhaa, on ruvennut koreilemaan ja kulkemaan Karénin Rolfin kanssa.
— Ja täti on antanut hänen…! Mooses kiivastui.
— Minkäs minä sille mahdan! Ne jaarittelevat kaiket illat, enkä minä tule hullua harmaammaksi, vaikka kuinka kuuntelisin, mitä he jaarittelevat.
— Kuinka paljon tädillä on säästöä?
— Viisi sataa, — kuiskasi täti.
— Melu voisi elää sillä noin viisi kuukautta Helsingissä tai jossain muualla ja oppia jotakin. Hän ei saa jäädä tänne koko talveksi.
— Sitähän minäkin olen ajatellut, vaan en ole uskaltanut puhua Melulle mitään. Se on niin tyranni ja omavaltainen. Kas niin, nyt ollaan kotona. Pane tuohon minun kamarini nurkkaan kapsäkkisi. Tässä saat nyt asua. Melulla on sinun kamarisi ja siellä on niin paljon kampsuja.
— Täällähän on uudestaan rakennettu ja suurennettu huoneita. Kas vaan tädin kamaria! Vai mikä tämä nyt on?
— Minun nimellänihän tämä… Tules katsomaan Melun kamaria. Pirtin seinää on siirretty, kaikki maalattu ja paperoitu ja vanhoista seinän tyngistä laitettu jos mitäkin komeroita. —