— Ja poikaa sinuksi, — lisäsi täti nyreissään.
— Eipäs, se ei ole tavallista hienojen ihmisten kesken, — sanoi Melu.
— Ovatko Karénit sinun mielestäsi hienoja ihmisiä? — kysyi Mooses.
— Ovat kylläkin. Rouva on käynyt ulkomailla ja herra on ystävällinen ja hauska. Ja se on aina hienouden merkki, — päätti Melu varmasti.
— Vaikkei hän olisi viinapatruuna, en sittenkään pitäisi häntä hienona miehenä, — sanoi Mooses.
— Entäs sitten, on niitä muitakin viinapatruunoita, oikein maan mahtavia. Täti, emmekö mekin osta Karénilta uutta olutta? Se on erinomaisen hyvää. Minä olen juonut sitä.
— Emme sinä ilmoisena ikänä. Vai olutta! — Täti oli tavattoman varma.
* * * * *
Aamulla oli mieto pakkanen, ja aurinko näytti talvista, kylmästi hymyilevää naamaansa. Veronika riensi alas jäälle arvaten tapaavansa pojat siellä, eikä hän erehtynytkään. Mooses sitoi luistimia jalkaansa ja auttoi Veronikaa.
— Tuleeko toisia? — kysyi Veronika, kun he olivat kappaleen matkaa luistelleet.