— Näen, että jotakin on tapahtunut.
— Mamma, minä olen kihloissa. — Sanat tulivat hiljaa, onnellisilta huulilta.
Rouva Marck vavahti, punastui ja vaaleni. Poskille jäivät punaiset täplät, ja katseessa oli vapisevaa hämmästystä.
Isä tuli huoneeseen, pysähtyi pöydän luo ja katseli heitä hetken.
Veronika seisoi vapaana ja varmana, äiti tuskaisena ja hätääntyneenä.
— Veronika sanoo menneensä kihloihin, — sanoi rouva Marck oudolla äänellä.
Isä loi Veronikaan suuren katseen.
— Olen kihloissa, pappa, Mooses Härmälän kanssa. Isku tuli liian äkkiä. Tehtailija Marck sävähti kuin joku olisi lyönyt häntä vasten kasvoja. Konemaisesti hän asettui paikalleen ja otti leipää. — Sitä kihlausta ei julaista.
— Pappa, se ei olekaan tarpeellista. Meidän pitää kauan odottaa.
— Siitä ei saa koskaan tulla mitään! — Nyt hän vasta pani ääneensä pelottavaa voimaa.
— Me emme ole lapsia, vaikka olemme nuoria. Meidän työmme ja aattemme ovat samat!