LIENA. Niin, kun ei o' isää — — ei isää ensinkään.
EMÄNTÄ. Aatuahan minä tarkoitin.
LIENA (pyörittää feukalojaan säikähtyneenä ja syyllisyyden painamana). Voi, voi sentään, enhän minä ole siitä tiennyt, eikä Miina ole minulle siitä henkeään vetänyt.
EMÄNTÄ (painuu tuoliinsa ja itkee).
LIENA. Olisinhan minä sen estänyt, jos olisin tieron saanut. Olisin pitänyt vaikka aina siellä makasiinin päällä — en ensinkään laskenut tänne ihmisten pariin.
EMÄNTÄ (nostaa päätään). Vai, eikös vaan Aatu olisi sieltäkin hakenut!
LIENA (ihmeissään). Oliskohan se hakenut?
EMÄNTÄ. No, semmoinen se on Aatu, ettei se jätä!
LIENA. Eihän emäntä mahra minulle vihainen olla?
EMÄNTÄ. Minkäs te sille teitte enempää kuin minäkään!