LIENA. Niin, minkäs sille.
EMÄNTÄ. Kun se Miina eres olis sellainen, että tätä talon askaretta osais ja jaksais, mutta kun se on tottunut sille neulomiselle ja muulle nypläämiselle, niin että vielä täytyy pitää kai piikaa.
LIENA (vilkastuu kuin painon alta päästen). Eihän nyt emäntä syntiä puhu, vai piikaa. Se tyttö sitten osaa ja jaksaa vaikka mitä, ja se pitää sitte käyrä tanssin ja rallin kanssa, kun sillä on oma lystinsä ja tahtonsa. Ja entäs minä sitten? Mihinkäs minä nää vanhat raajani kiskoisin jaloittelemaan ja käsittelemään muualle kuin sitten Aholan maille ja tanhuville. Ja sen sitten sanon, että kyllä navetta siivona pysyy ja vielä minä emännänkin hoiran yhtä hyvin kuin lehmätkin!
EMÄNTÄ. Siinä on sittenkin vielä yksi paha mutka.
LIENA. Siinäkö piiassa?
EMÄNTÄ. Ei, vaan se seppä!
LIENA (salaperäisenä). Niin sekö seppä?
EMÄNTÄ. Niin, mitenkäs — jos se seppä…?
LIENA. Hiss! On kielletty puhumasta.
EMÄNTÄ. Hiss, ei puhuta — — onkos vaarallista?