EMÄNTÄ. Milloinkas se Miina sieltä — —?
LIENA. Makasiininko päältä?
AATU (nauraa). Niin, koskas se tyttö sieltä alas rapuaa?
LIENA. Aina sinä Aatu niitä lumppiasi vetelet, ravutakos tarvittee, suorat, selvät raput tulla. Ai, jai, sitä koreutta ja komeutta. Neulojien päätkin ol' sitten leviät kuin heinäkuorma ja hameet taas sellattiiset suikaleet. Miina ei sellaisiin saa ruveta.
AATU. No, Miina kai on jo tulossa? (Kääntyy pois punastellen.)
LIENA. Kaihan nyt juhannuksena tulee. Rupesi jo saamaan palkkaa ja kotona vielä viraaplaa.
AATU. Mitäs se on se viraaplaaminen?
LIENA. Sitä se Helsingin puolen puhetta vaan on. (Ovat juoneet kahvia kukin omalla puolellaan huoneessa. Leena vie kuppia pöydälle.) Kiitoksia, se oli niin hyvää kahvia, että oikein vattassain kävelee ja pitkin ruumistain kulkee.
EMÄNTÄ (on käväissyt noutamassa Lienan pussiin tavaraa ja pistellyt ne sinne). Taas alkuun pääsette, laitoin vähäsen pussiin.
LIENA (nostaa olalleen ja avaa oven).