Hän lensi kuin siivillä ympäri lattian.
— Ei, ei! huusi Olli ja heitti viulun, lakkaa, tuo on raivoamista!
Saima herkesi ja vaipui tuolille voimattomana. Äiti toi Saimalle mustia rypäleitä.
— Nekin sinä muistia, sanoi Saima Ollille.
Olli vain katseli häntä ja hymyili.
— Ikävä, että minun pitää huomenna taas olla matkassa koko päivä.
— Iltaan asti, niinkö?
— Vielä kappale iltaakin.
Saima hiipi lähelle miestään, oli hellä ja hymyili surunvoittoisesti.
Aamulla hän saattoi Ollia vähän matkaa ja hyvästellessä kuiskasi kiihkeästi: — Minä odotan sinua aina, aina!