Kotiin palattuaan hän sulkeutui huoneeseensa ja pakkasi pienen matkalaukun, meni sitten äidin luo ja sanoi: — Olen pyytänyt Mattia kyytiin asemalle, aion lähteä kaupunkiin.
Hänen äänensä värisi ja kyyneleet nousivat silmiin.
Emäntä aavisti, mitä Saiman mielessä liikkui, tarttui hänen käteensä ja sanoi: — Mitä Jumala on yhdistänyt, ei ihmisten pidä erottaa!
Saima hoippui ovelle ja nousi kärryille.
Myöhään illalla Olli tuli kotiin ja äiti astui häntä vastaan Saiman huoneessa, katsoi poikaansa silmiin ja viittasi pöydälle. Siellä oli kirje Saimalta.
Olli kulta!
Kun tulet tyhjään kotiimme ja saat tämän kirjeen, muista silloin: — minä odotan sinua aina, missä ikinä lienenkin!
Sinä ymmärrät kyllä syyt, miksi lähden, niinkuin minä tajuan, miksi sinä et voi seurata minua, et ainakaan vielä, ehket milloinkaan.
Olen ollut itsekäs, lapsellinen, taistelunhaluinen, rynnännyt tuulimyllyjä vastaan. Olen ollut tyttönen, nyt olen — nainen.
Miten sen nyt huomaan? kysynet.