— Olipa se ryöppyä, sanoi vanha mies, mutta kuinka tuo ryökkinäkin tähän ilmaan joutui?
— Sallimuksesta kai, sanoi Saima punastuen, mutta satunnainen vastauksensa tyydytti häntä itseään ja aivan luonnollisesti hän jatkoi: Nyt olen oikein kiitollinen sallimukselle, sillä tämä on ollut komea seikkailu, oikea rajuilma!
— Hm, hymähti äijä, milläs kengillä sitä nyt rakeissa kotia mennään?
Ei ainakaan noilla kiinankengillä.
Saima istui purkamattomalla heinäkuormalla kurkottaen kengänkärjellä häkin sälettä, aikoen rohkeasti hypätä alas korkeudesta heiniin.
— Saan kai kauniisti olla täällä siksi, kun rakeet sulavat ja maa kuivaa, sanoi Saima.
— Tai ajaa selkähevosella kotiin, ehdotti äijä.
— Miksikäs ei, kun olisi satula! huudahti Saima.
— Mikä vielä, hajareisinhän sitä paremmin pääsee, hymähti ukko.
Väki nauroi täyttä kurkkua ja Saima katsoi hämillään Olliin, joka nyt loikoessaan tyytyväisenä heinissä puri kortta ja hymyili.
— Kuulkaa! Mitä ääntä se on? huudahti Saima.