— Hyvää yötä, huomenna minä lähden kotiin. Nähtävästi sinä et minua kaipaa.
Olli hyppäsi hänen luokseen, otti rajusti syliinsä ja kuiskasi: —
Saima, sinä et saa rikkoa väliämme, kuuletko, minä en luovu sinusta!
Saima tunsi voimattomuutensa lujassa sylissä, sulki silmänsä ja sanoi hiljaa: — Minä menen enkä palaa!
— Katso minua silmiin, Saima!
Ääni oli niin käskevä, rukoileva ja vaativa, että Saima avasi silmänsä.
He seisoivat liikkumattomina aivan lähetysten, silmä silmässä. Saima katsoi uhmaten, pieni väreily luomissa. Raudanharmaa katse vastassa ei värähtänyt. Hiljaa painui tumma pää miehen povelle.
— Sinä tulet, kun koti on valmis!
— Tulen.
— Et pakosta, minä en vaadi, en pyydä, vaan omasta ehdostasi, et voi muuta. Sinä olet ihminen ja sinä rakastat vain minua, olet antanut elämäsi minulle. Ei ole ero enää meidän omassa vallassamme. Minä en voi erota sinusta paitsi —
— Paitsi?