Saima nauroi ja heittäytyi polvilleen lattialle vanhan ystävänsä eteen.
— Älä ole vihoissasi, olethan ainoani, auta minua!
— Lapsi parka, et ymmärrä, kuinka rikas olet, kun sinulla on ihminen, ymmärrätkö? Ihminen. Sehän on elämän suurin onni. Mene Ollisi luo ja ole tyytyväinen.
— Korpeenko? En voi.
— Tyhjää puhetta, kun ihminen rakastaa, niin hän voi vaikka vuoria siirtää.
— Eikö se ole tyhjää puhetta?
— Jos ihminen on heikko ja kehno, silloinhan se on vain puhetta, sanoi Vanha Viisas väsyneesti.
— Oletko sinä koskaan rakastanut?
— Olen, — kuului hiljainen vastaus.
— Siirsitkö vuoria?