— En.
— Olitko heikko?
— Luulin olevani vahva ja möin esikoisuuteni herneherkkuun.
— Uhrasitko sinä rakkautesi?
— Minä tuomitsin itseni elävänä haudattavaksi.
— Sinä olet merkillinen ihminen, Vanha Viisas. Kuule, puhu minulle suoraan, pyysi Saima kiihkeästi.
Vanha Viisas vilkaisi häneen ja sanoi:
— Tahtoisin nyt sanoa sinulle: et ymmärrä, mutta ehkä opit jotakin minun kohtalostani.
— Juuri sen vuoksi tahdon tietää…
— Minä rakastin; mies oli köyhä maalaispappi. Minun pääni oli täynnä maailmaa mullistavia ajatuksia, olin mielestäni liian hyvä metsänkorpeen menemään. Naisvapautus, itsenäisyys, rahanansio, ehkä kunnianhimo, minulla oli monta epäjumalaa.