— Katsos tänne! huusi Saima. — Nyt minä loihdin. Soitan tätä kelloa… Kuuletko ratinaa?
— Kuulen.
— Sanotaan nyt: herkullinen illallisateria! ja avataan tämä kaappi. Kas, eikö ole, puhui Saima ja lateli ruokia pöydälle, joka ennestään oli katettu.
— Tämäkö nyt on sitä uusinta mukavuutta. Ihan meitä varten, ei tarvitse vieraita silmiä, saa olla kahden maailmassa.
— Maljasi!
— Sano nyt kerrankin, kenen tämä kaikki on. Ravintola — arvaili
Olli.
— Hyi, eihän toki.
— Jonkun kotiko?
— Meidän kotimme.
Olli punastui ja silmissä välähti. Syntyi hiljaisuus.