— Sinä olet säleaidan sisäpuolella minun luonani.
— En, minä istun sinun piikkisellä aidallasi, toinen jalka sinun puolellasi ja toinen väen puolella.
— Sinun pitää tulla minun puolelleni, kuulehan, sinun pitää!
Saima kietoi käsivartensa Ollin kaulaan, katsoi häntä silmiin ja puhui hiljaa: — Sinä olet minun ainoani, ei kukaan saa riistää sinua minulta. Tahdon sinut kokonaan!
— Ei ole vaaraa riistämisestä. Ja liiankin usein olen luonasi puutarhassa ja unohdan ne toiset aidan takana.
— Jospa unohtaisit tykkänään!
— En! sanoi Olli hiljaa ja irrottautui syleilystä.
Saima siirteli verhoja akkunan syrjiin ja sitoi niitä somiin poimuihin, sijotti kukkia pylväälle ja hyräili.
— Kuule, Olli!
— Kuulen.