— Saima, lopeta nyt. Sinä teit minulle olon surkean tukalaksi tänä iltana. Ymmärrätkö, mitä merkitsee, kun on kuoleman tuskassa toisesta eikä voi auttaa.
— Olisitko sinä ollut minun vuokseni tuskassa?
— Itsepähän sen paraiten tiedän.
— Minä tiedän myös jotakin.
— Epäilemättä, sanoi Olli auttaessaan Saimaa kärryille.
— Että tämä on kurjaa, tällainen riipominen. Minä en jaksa, en tahdo. Ne ovat sietämättömiä, karjat, rengit, piiat. Puuttuu vain siat, lampaat ja vasikat. Ja totta kai sinä nekin pian marssitat minun säleaitani piiriin järsimään ja tonkimaan. Is!
— Olenko minä sinut ryöstänyt tai pakolla sitonut itseeni? Sinä olet kuin kiukkuinen lapsi ja vaadit mahdottomuuksia!
— Sinun täytyy taipua!
— Oho!
— Saa nähdä kuka viimeisen sanan sanoo. Niin, Olli, lypsä vain, sehän on sinun riemujasi.