Helsinkiläiset alkoivat tunkeutua puolihämärään konttoriin, laukaukset kuultuansa.
— Ulos täältä rauhanhäiritsijät! — huudettiin joka haaralta.
Nyt seurasi kamala käsikähmä; mutta miehet olivat selviä ja hillitsivät sen verran sisuaan, ettei ketään tapettu. Muutamat helsinkiläiset saivat kelpolailla selkäänsä, eikä kukaan heistä uskaltanut tämän jälkeen iltaisin liikkua syrjäkaduilla.
Seuraavana päivänä pidettiin poliisitutkinto, jossa ei kuitenkaan mitään tullut ilmi.
Mestarit kutsuivat kokoon oman kaupungin maalarit ja lupasivat heille työtä samoilla ehdoilla kuin helsinkiläisillekin, jos luopuisivat Paavo Hartikasta, sillä hänelle ei työtä annettaisi, ei koko kaupungissa.
Miehet katsoivat salavihkaa toisiinsa ja maahan. Hetkeen aikaan ei puhuttu.
— Myykää, pelastakaa nahkanne! — huusi Paavo ja syöksyi ulos huoneesta.
— Kyllähän tätä rähinää jo on ollut kylliksi, — sanoi muuan vanha mies. — En minä suinkaan esteitä pane. —
Asia pidettiin sovittuna ja Paavo uhrattiin.
Seuraavana aamuna, ennen Liinan työhön lähtöä, ilmoitti Paavo lähtevänsä Helsinkiin työnhakuun. Liina, joka ei ollut selvillä Paavon hommista, katsoi häneen suurin silmin.