Kai hyvin hämmästyt pyyntöäni, jonka sinulle esitän. Koska näin erillään elämme, ajattelen, että meidän olisi parasta erota. Ethän sinä suinkaan tahdo estää minua pääsemästä vapaaksi, kun nyt olen tullut huomaamaan tehneeni väärin mennessäni sinun kanssasi naimisiin? Voithan sinä viipyä siellä vuoden eteenpäin. Minä kuulutan sanomalehdissä. Odotan vastaustasi hetimiten.
Liina.
Liina ei hetkeäkään ajatellut, että tällainen kirje vaikuttaisi ärsyttävästi Paavon tapaiseen mieheen. Kun kirje oli laatikossa, tunsi hän pistosta sydämessään. — Miten, jos hän olisi ollut Akun vaimo ja Aku tahtoisi eroa. Nyt tuli sääli Akua, ikäänkuin hän jo olisi ollut Akun vaimo.
Suihkun luona odottivat Anni ja Aku.
— Missä sinä, Liina, olet ollut tänään koko päivän? — kysyi Anni.
Liina vilkasi Akuun, vaan Aku ravisti päätään Annin takana.
— Enhän minä missään. Hiukan kävelyllä. — Liina piilotti hämillään kasvonsa huiviin.
Samassa Anni kääntyi Akuun päin epäilevästi tuijottain häneen. Aku osasi kuitenkin paremmin kuin Liina säilyttää salaisuuden. Anni rauhoittui Akun suorasta silmäyksestä. He alkoivat kävelynsä väkijoukossa, seuraten sen aaltoilua musiikin soidessa. Aku oli tavattoman hyvällä tuulella, laski leikkiä Annin kanssa, samalla kun hän salaperäisestä onnesta säihkyvin katsein seurasi Liinaa. Anni muuttui illan kuluessa synkäksi.
— Mikä sinua vaivaa? — kysyi Aku tavantakaa, ja Anni tiuskasi:
— Mitä sinä minusta välität! —
Äkkiä töytäsi juopunut mies joukosta heitä kohti, puhui rumia sanoja ja kaappasi Liinan syliinsä. He olivat vähällä kaatua miehen hoippuessa. Aku iski miestä nyrkillään, niin että hän, kädet leveällä, kaatui kiviseen katuun. Nostettuaan hänet kevyesti kuin höyhenen kauluksesta ylös, ravisteli Aku rauhan häiritsijää lyöden kerta toisensa perään häntä poskelle. Kansaa kerääntyi ympärille ja poliisia vihellettiin. Ennenkuin järjestyksen valvoja saapui, kuiskasi Anni Akun korvaan: