— Varo itseäsi! — Aku laski heti uhrinsa. Anni ei käsittänyt, miksi hänen sanansa niin äkkiä Akuun vaikuttivat. — Ehkä sentään Aku hänestä piti. — Nyt hän taas liverteli. Mutta Liinan portilla hänen lyhyt ilonsa sammui.
Unohtaen kaiken kysyi Aku:
— Kirjoititko? — sellaisella katseella silmäillen Liinaa, ettei Anni enää voinut olla epätietoinen. Liina nyökäytti vastaukseksi päätään, ja se nyökkäys selitti kaiken.
Liinasta erottua kysyi Anni:
— Mitä te kirjoittelette? —
— Emmehän me — —
— Pysy erossa Liinasta, hän on toisen muija! ärjäsi Anni nykäisten Akua hihasta. Aku kiskaisi itsensä irti, kääntyi pois ja jätti hänet yksin kotiinsa kulkemaan.
Anni puri hammastaan kiivaasti astuessaan. Huonetoveri oli jo nukkunut ja Anni riisuutui nopeasti tuntien väsymystä. Sydän oli kuitenkin liian täynnä; uni ei armahtanut tuskaista. Hän heittelehti kuumalla vuoteellaan jupisten: — Hyvä Jumala, ota pois tämä tuska, tee minut vaikka kerjäläiseksi, vaan anna sydämelleni lepoa! — Rintaa ahdisti; piti likistää hampaat yhteen ja nyrkit kokoon, ettei raju nyyhkytys herättäisi huonetoveria. Aamun valjetessa täytyi hänen alottaa päivätyö raskaalla päällä ja kuumeen ruumiissa polttaessa. Päivällä ei hän saanut tilojaan missään. Kun työ viimeinkin oli päättynyt, riensi hän, vaatteet muutettuaan, Liinan luo.
— Sinä olet unohtanut Paavon, et puhu hänestä koskaan. Jos minulla olisi mies ja lisäksi sellainen kuin Paavo, en ikinä suostuisi elämään erilläni hänestä, — puhui Anni ärtyisellä äänellä Liinan ommellessa koneella. Koneen kolina teki sanat kahta kovemmiksi ja Liina tunsi kylmiä väreitä ruumiissansa.
— Kai hän on ensin unohtanut minut, koska hän jätti. Vai pitäisikö minun juosta hänen jälessään?