— Muutamat näyttävät tykkänään unohtavan, mikä naineelle sopii, — jatkoi Anni polttavin katsein.
— Mitä sinä oikein tarkoitat? — kysyi Liina, pysäyttäen koneensa.
— Kyllähän sinä sen itsekin tiedät! — huudahti Anni ilkkuen.
— Epäiletkö sinä jotakin Akun ja minun välillä tapahtuneen? Älä pelkää. —
— Sinä olet aivan pikeentynyt häneen, näkeehän sen jo kaukaa. Ja miehet ne ovat kyllä valmiit, missä vaan saaliin tapaavat. Olethan sinä hieno ja hempeä, oikea miesten silmänruoka. Ethän sinä tahdo viekotella ja kuitenkin muikistelet suutasi ja paistat särkiä! —
— Ja teen toiset mustasukkaisiksi! — huudahti Liina kiihtyneenä.
— Mustasukkaiseksi! — huusi Anni hypäten ylös tuoliltaan. — Oho, kaikille lampaille kanssa tässä kannattaisi olla mustasukkainen. Sinä menit naimisiin kuin nauta tappolavalle, puoleksi peloissasi ja uteliaana. Nyt tuulahtaakin vihreän niityn tuoksu nenääsi ja sinä rimpuilet köydessäsi. Rimpuile sinä vaan! — Anni nauroi ja itki raivoissaan raakojen sanojensa kiihdyttämänä. Intohimo oli murtanut sen rajan, joka puolisivistynyttä suojaa raakuudelta.
Liinan polttava katse ja tavaton kalpeus todisti sanojen sattuneen.
— Koska minä olen lammas ja nauta, niin kuinka sinun sopii etsiä minun seuraani? sanoi hän kuivasti.
Anni taisteli itkuaan vastaan. Tuolin selkään nojaten hänen voimakas vartalonsa nytkähteli tuskan vallassa. Liinan suuttumus haihtui tätä katsellessa ja hän läheni ystäväänsä lohduttaakseen häntä. Samassa Anni hyppäsi ylös uhkaavana.