En tiedä olinko odottanut jotakin lohdutusta tai apua omassa asemassani; kovin oudolta vaan tuntui, kun hän lopetti, enkä minä ollut saanut mitään itselleni. Ehkei hän tarkoittanutkaan minun laisiani ihmisiä, vaan niitä mahtavia, joita Paavo ennen sanoi työväen kermaksi. Minä ja minun laiseni saavat toistaiseksi vaeltaa hiljaista polkua, laitakaupungin loassa.
Oi, oi, oikeinhan minä osaan saarnata enkä kuitenkaan välitä niistä asioista. Mitä ne minuun kuuluu, mitättömään yksinäiseen vaimoon!
Syksy on käynyt kovin sameaksi ja minua väsyttää ja nukuttaa niin surkeasti. Aavistan jotakin, vaan en sano varmaan. Ehdimmehän vielä vihillekin. Marraskuussa tulee vuosi umpeen.
Kamarissamme on turvallista. Kuinka sinä olitkin minulle hyvä!
Liinasi."
H:ssä 15 p. Syysk.
"Oma Liinani!
Sinun kirjeesi saa minut murheelliselle mielelle, vaikka kerrot niissä eläväsi rauhassa ja turvassa. Ajattelen, näes, omia pahoja töitäni. Olisihan minun pitänyt pysyä siivona miehenä, vaan sepä ei näytä olevankaan minun vallassani. Siellä jo sekoitin itseni sen päiväiseen pyykkiin. Ne miehet, senkin roikaleet, puhuivat isästäni ja valittivat työnjohtajalle, kun heille sydämistyin. Ei ole toveruutta eikä sitä yhteenliittymystä, josta sinä kerroit. On sitä sentään pullon ääressä. Täällä olen kyllä joutunut juomaveikkojen pariin majataloissa ollessani. Olen kuitenkin jaksanut pysyä humaltumatta. Ainahan sitä tyrkytetään ja tuodaan ihan nenän alle ja parjataan jos joksikin, ellei ota.
Sinua on ollut ikäväni. Ihan itku tuppaa miehisen miehen. Yöni ovat vallan kamalat. Kurjasti, hyvin kurjasti olen sinua kohtaan menetellyt. Mutta helkkarissa, kaihan tästä kerran selviää! Jos sinun olisi niinkuin luulet, niin älä työlästy. Ethän sinä ole mikä tahansa tyttö, vaan minun vaimoni. Ja kyllä se pappikin vielä ehtii ammenen sanoa.
Paperi on hiukan rasvasta. En raaskinut ostaa oikeata. Tässä
lähetän sinulle viisi markkaa.