— Aina sinä pistelet. —
— Ja sinä otat kaikesta nokkaasi. Jos minua joku kosiskelisi, niin… pöhö pihlaja, mitäs tästä? Ethän vaan vetistele? — huudahti Anni levottomana nähdessään Liinan kätkevän kasvonsa nenäliinaan.
— Enkö saisi hikeäkään naamaltani pyyhkiä? —
— Kas, tuolta Paavo jo tuleekin! — huudahti Anni, kun mies astui heitä kohti puheensa päätettyään. — Kyllä hänessä nyt on miestä; jospahan olisi, maalisuti kourassaan, puoleksikaan noin ylpeä. —
— No, miltä tuntuu? — kysyi Paavo tytöiltä. Hän oli roteva, nuori mies, ja hänen katseessaan asui vielä henkisesti kehittymättömän tuijottava ilme, huolimatta hänen mahtavasta puheestaan.
— Kiitoksia saarnasta, — sanoi Anni.
— En minä saarnaa, teroitan vaan ihmisille aatteita, vapautta, joka kaikille kuuluu, vapautta elää ja nauttia kuten itse kukin haluaa. —
— Niinkuin kapitalistitkin, — sanoi Anni naurahtaen.
— Te ette sitä asiaa ymmärrä! — tiuskasi Paavo tulistuen Annin pilkallisesta äänestä.
— Höm, suus' kiinni suutari, kun räätäli puhuu! — tokasi Anni.