Toaletille oli laskettu ylioppilaslakki ja sen vieressä kiilteli kristallilipas. Nuori tyttö seisoi selin oveen ja henki puoleksi kuihtuneen ruusun tuoksua. Heleä puna virtaili lapsellisilla kasvoilla. Ruusu kuiskasi varmaan hänelle ensi lemmen kainon aavistuksen. Kuultuaan isän askeleet kätki nuori ylioppilas aarteensa kristallilippaaseen.
— Isä! Joko sinä pääsit kotiin? Oletko edes illan äidin ja minun kanssani? —
— Olen, lapsi, olen, tänään olen; mutta huomis-iltana on taas ikäviä tehtäviä. Hyvin ikäviä. Kasööri Kangas antaa minulle paljon huolta, paljon huolta! —
— Kuinka niin isä? — Nuori tyttö oli käynyt levottomaksi.
— Se on sellaista peliä, nuorten elämä nykyään. Pelkkää peliä, pelkkää peliä! — Ukko toisti sen niin miettivänä, kuin olisi punninnut, minkä verran hänen elämänsä oli ollut peliä.
* * * * *
Kasööri Kangas oli uuden tehtaan rahastonhoitaja, kirjoitti toiminimen ja piteli suuria rahasummia.
Hänen nuorenmiehen asunnossaan oli joukko miehiä koolla.
— Viimeinen on mun! Akan peli ja yks' pieti! Maksakaas ämmät! — sanoi muuan pöhöttynyt tukkukauppias.
— Et sinä kuulosta saa nousta, kun ässällä passasit! — huudettiin hetken kuluttua kaupungin arkitehdille.