— Sanotko sinä: ei vielä? Minä en voi elää täällä, minun täytyy pois. —
— Siinä voit olla oikeassa. Lähde ja säästä rautaasi. —
Joulun edellä hän kerran tuli Gräsille hyvästi jättämään ja astui eteiseen, jossa jykevä peili kuvasti hänet kiireestä kantapäähän. Käsi sipaisi nopeaan harvennutta tukkaa ja silmä etsi arasti omaa silmää. Peili kertoi hänelle samaa kuin oli kerran vakuuttanut omistajalleen. — Tässä olen seisonut kymmeniä vuosia ja seison vielä edelleenkin. Työ allani jatkuu tasaista, rauhallista vauhtiaan, terveille juurilleni nostatan uuden puun, uuden sukupolven hoitamana. —
Nuori mies kääntyi pois ja astui edelleen huoneisiin.
Pikku Maija Gräs tuli häntä vastaan täytenä naisena, surupuvussaan.
— Joko te pian lähdette? —
— Ylihuomenna. —
— Minulla on teille jotakin annettavaa. — Juho katsoi häneen kysyen.
— Niin, te ette sitä kenties muista. Käyn sen hakemassa.
Hän riensi kevein askelin huoneeseensa, otti kristallilippaasta sypressin oksan ja sen alta kuivettuneen ruusun.